
Tanskan Århusissa toimivassa Jorton A/S:ssä suuret projektit seuraavat
tiheästi toisiaan.
Yritys sai juuri valmiiksi 818 huoneiston peruskorjauksen Nørresundbyssä Pohjois-Jyllannissa, ja nyt se aloittaa Hasseris Boligselskabin tilaaman peruskorjauksen Grønnegårdenissä. Kohteena ovat Aalborgin kunnassa sijaitsevat kaksi- ja kolmikerroksiset talot, joissa on yhteensä 492 huoneistoa.
Talojen päätykolmiot, yhteensä 11 000 neliömetriä, eristetään 175 mm:n EcoBattilla.
Henrik Wisborg toimii Jorton A/S:llä työnjohtajana ja osallistuu projektin urakoitsijoiden ohjaukseen. Hänen mukaansa tämäntyyppisissä suurissa projekteissa suurena haasteena on töiden koordinointi lukuisien eri urakoitsijoiden kanssa.
– Edellinen suuri projekti alkoi vuonna 2012, ja sen päätyttyä aloitin työt heti tässä projektissa viime kesänä. Sen valmistuttua olen viettänyt kuusi vuotta kahden projektin parissa.
Projektien suuruusluokan kuvaamiseksi hän on laskenut, että niissä tullaan käyttämään yhteensä 3,2 miljoonaa tiiliskiveä. Päällekkäin asetettuina niistä muodostuisi yli 190 km:n korkuinen pino...
Käynnissä olevan Grønnegårdenin peruskorjaushankkeen budjetti on noin 500 miljoonaa Tanskan kruunua, joista Jorton A/S:n osuuden arvioidaan olevan 130 miljoonaa kruunua. Rakennukset saavat pääpiirteissään uuden teräslevykaton, julkisivut uusitaan ja eristetään sekä ikkunat ja ovet vaihdetaan. Lisäksi 30 prosenttia huoneistoista mukautetaan liikuntarajoitteisille sopiviksi, ja rakennuksiin asennetaan muutamia uusia hissejä.
Uudet julkisivut
Jorton A/S peruskorjaa asunnot sisäpuolelta muun muassa uusimalla kylpyhuoneet ja vaihtamalla kaikki julkisivut. Jälkimmäinen tarkoittaa, että kaikki julkisivut päätykolmioita lukuun ottamatta puretaan.
– Sen jälkeen valamme uuden 30 cm:n levyisen sokkelin, joka ulottuu routimattomaan syvyyteen asti. Sitten julkisivuun asennetaan uudet esivalmistetut puuelementit, joissa on 225 mm:n eriste, Henrik Wisborg sanoo.
Päätykolmioissa säilytetään 60-luvulta peräisin oleva valkoinen betonijulkisivu. Ne lisäeristetään Knauf Insulationin 175 mm:n EcoBatt-eristeellä. Sen jälkeen kaikki rakennukset tiiliverhoillaan.
EcoBatt valittiin eristeeksi määritettyjen vaatimusten perusteella, minkä jälkeen Jorton A/S pyysi tarjoukset eri toimijoilta.
– EcoBatt oli kaiken kaikkiaan paras vaihtoehto. Lisäksi Knauf Insulation on meille tuttu toimittaja, sillä olemme ostaneet siltä aiemmin eristeitä ja muita tuotteita. Tulemme varmasti käyttämään sen tuotteita myös tulevaisuudessa, Henrik Wisborg sanoo.