Tero työskenteli vuosina 2010–2017 Suomen Knauf Insulationin Business Development Managerina ja myyjänä. Hän tuntee palanneensa kotiin, mutta paljon on kuitenkin muuttunut.
– Yritys on jatkanut positiivista kehitystään ja kypsynyt niinä vuosina, kun olin poissa. Tiedämme mitä on tehtävä, jotta voimme ottaa kehityksessä seuraavan askeleen. Meillä on mielestäni kaikki edellytykset kehittyä pohjoismaisilla markkinoilla, ja menestyminen on meistä itsestämme kiinni.
Tero Mäkinen varttui Nummessa Helsingin ja Turun välissä. Merkkejä myyntitaidoista alkoi näkyä jo kouluaikoina.
–Minulla oli pieni firma. Ostin mopojen varaosia ja myin ne koulukavereille, Tero naurahtaa.
Välimaastossa
Oikea myyjä Terosta tuli taloustieteen ja markkinoinnin tutkinnon suorittamisen jälkeen. Hän toimi kuuden vuoden ajan ilmoitusmyyjänä eri mediayrityksissä ennen kuin siirtyi Telialle (myöhemmin TeliaSonera), jossa haudottiin uusia ideoita ja ajatuksia internetistä sekä digitaalisesta vallankumouksesta.
– Työskentelin tekniikan kehittämisen ja myynnin välimaastossa. Joskus ideat olivat hyviä, joskus ne kuopattiin ennen kuin ne ehtivät nähdä päivänvaloa.
Kuuden vuoden jälkeen hän lähti TeliaSoneralta perustaakseen ystävänsä kanssa rakennusfirman.
– Rakentaminen ja remontointi ovat aina kiinnostaneet minua valtavasti. Erikoistuimme kylpyhuoneiden uudistamiseen. Rehellisesti sanottuna tein niin kovasti töitä, ettei minulla ollut ikinä aikaa miettiä, oliko se sitä, mitä halusin tehdä.
Kun Tero sai yhteydenoton eräältä rekrytointiyritykseltä, joka etsi työntekijää Knauf Insulationille, hän ei voinut vastustaa kiusausta.
Paluumuuttaja
Tero työskenteli muutaman vuoden Essvellä ja tanskalaisella Miralla ennen paluuta Knauf Insulationille joulukuussa 2022. Hän puhuu innostuneena perehdytysviikosta Liverpoolin lähellä sijaitsevalla brittiläisellä pääkonttorilla, samoin kuin työntekijöiden pätevyydestä sekä vastuullisia tuotteita sisältävästä laajasta valikoimasta.
– Energian säästäminen ja päästöjen vähentäminen eivät ole pelkkää puhetta. Teemme todellakin asialle jotain raakamateriaaleista valmiiseen tuotteeseen!
– Hyvä esimerkki on biopohjainen sidosaineemme Ecose. Knauf Insulation kehitti sen yli kymmenen vuotta sitten ja se on edelleen vallankumouksellinen.
Kuvassa Tero ja uudet ruotsalaiset työntekijämme Sebastian ja Armin vierailulla Knauf Insulationin pohjoismaiden pääkonttorilla Isossa-Britanniassa.